Ajankohtaista metsäkiinteistömarkkinoista

Suomen Sijoitusmetsät on johtava Suomen metsäkiinteistömarkkinan asiantuntija. Muunnamme keräämämme markkinadatan informaatioksi ja tarjoamme ajankohtaista markkinatietoa katsauksien ja raporttien muodossa.  

Metsätilamarkkina vuonna 2022.

Metsätilamarkkinat vuonna 2022: Kuumin kasvu rauhoittui

Tuoretta tietoa metsätilamarkkinoista  Suomen Sijoitusmetsät Oy:n ja Maanmittauslaitoksen tilastoista ilmenee, että viime vuosina kiihtynyt metsätilamarkkina rauhoittui vuonna 2022. Metsätilakauppoja tehtiin vuonna 2022 edellisvuotta vähemmän koko maassa mutta erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Euroilla mitattuna markkina kuitenkin kasvoi…

Asiakaskokemus: Suomen Sijoitusmetsien avulla aloittelijakin voi menestyä metsäsijoittajana

Kotimaiseen metsään sijoittaminen kiinnostaa yhä useampia. Kokemattomalle ajatus voi olla yhä aikaa sekä houkutteleva että pelottava. Metsäsijoittaminen on helpompaa kuin moni kuvittelee Uuden metsäsijoittajan kynnys ensimmäiseen sijoitukseen voi olla korkea. Tyypillistä aiheesta kiinnostuneille on, että luontoarvot ovat…

Asiakaskokemus: Näin Suomen Sijoitusmetsien palvelut auttavat metsänomistajaa

”Tavoitteet saavutettiin ja hivenen jopa ylitettiin”, kertoo metsänomistaja Tomi Kaksonen yhteistyöstään Suomen Sijoitusmetsien kanssa. Metsä kuuluu suomalaiseen mielenmaisemaan Suomen Sijoitusmetsät Oy on arvokas kumppani tilanteessa, jossa metsänomistaja haluaa olla mukana hoitamassa omaa metsätilaansa. Palveluissa panostetaan asiakkaan tarpeisiin…

Metsätilakaupat: Myyjät saivat yli viidenneksen enemmän euroja kuin pyysivät – Etelä-Suomessa hintalisä liki 35 prosenttia

Vaikka metsäkiinteistöjen hinnat ovat viime vuosina nousseet rajusti, myyjät arvioivat ostajien maksukyvyn edelleen alakanttiin. Maanmittauslaitoksen ja Suomen Sijoitusmetsät Oy:n metsäkauppatilastoista käy ilmi, että koko maassa metsäkiinteistöistä on maksettu keskimäärin 23 prosenttia yli hintapyynnön. Havaintojen pohjalla on 1080…

Markkinakatsaus II/2022 – reaalinen hintataso jo laskeva

Metsäkiinteistöjen kauppa on vuoden toisella neljänneksellä jatkunut ilman suuria yskähdyksiä, ja metsän kysyntä on edelleen hyvä. Kauppojen lukumäärä on kuitenkin alkuvuonna jäänyt vuoden takaisesta tasosta, vaikka euromääräisesti tehtiin jälleen ennätys. Tämä selittyy sekä myyntiin tulleiden kohteiden runsaspuustoisuudella…

Kuusamon yhteismetsän osuuden markkina-arvo, päivitys

Päivitimme Kuusamon yhteismetsän osuuden markkina-arvoa käsittelevän tarkastelun. Löydät sen pdf-muodossa yhteismetsien tilastotietosivulta tai suoraan tästä. Kuusamon yhteismetsä on Suomen suurin ja ainakin julkisesti myytyjen osuuksien puolesta vaihdetuin yhteismetsä, joka hallinnoi yli 93 000 hehtaaria Kuusamon, Suomussalmen, Taivalkosken…