Asiakaskokemus: Näin Suomen Sijoitusmetsien palvelut auttavat metsänomistajaa

”Tavoitteet saavutettiin ja hivenen jopa ylitettiin”, kertoo metsänomistaja Tomi Kaksonen yhteistyöstään Suomen Sijoitusmetsien kanssa.

Metsä kuuluu suomalaiseen mielenmaisemaan

Suomen Sijoitusmetsät Oy on arvokas kumppani tilanteessa, jossa metsänomistaja haluaa olla mukana hoitamassa omaa metsätilaansa. Palveluissa panostetaan asiakkaan tarpeisiin sekä asiantuntevaan neuvontaan.

Tomi Kaksonen on kokenut metsäsijoittaja, joka kertoo saaneensa arvokasta neuvontaa Suomen Sijoitusmetsien asiakkaana. Metsä on monelle suomalaiselle paitsi kannattava rahallinen sijoitus myös vahvan tunnepitoinen asia.

”Osa omistamastani metsästä on tunteella ostettua ja sellaista, jota en aiokaan myydä. Osa omistuksista on kuitenkin selvästi sijoitusmielessä hankittua. Minulle on tärkeää ottaa luontoarvot huomioon ja antaa arvopuun kasvaa”, kertoo Kaksonen.

Ensimmäisen metsätilansa Kaksonen hankki kymmenen vuotta sitten isänsä kannustamana. Kun hän halusi ostaa ensimmäisten kauppojen jälkeen lisää metsää, tuli aika kääntyä Suomen Sijoitusmetsien puoleen. Palstan löydyttyä ammattitaitoinen henkilökunta opasti, mitä uuden metsän kanssa kannattaa tehdä ja miten metsää hoitaa.

 “Toimin annettujen ohjeiden mukaisesti ja kävin ahkerasti hoitamassa palstaa myös itse. Lopulta totesin, että palsta on liian kaukana itselleni hoidettavaksi. Sijoitusmetsät löysi nopeasti uuden omistajan ja päästiin kauppoihin.”

Kaksonen kokee saaneensa rahoilleen vastinetta tehdessään kauppoja Suomen Sijoitusmetsien kanssa. Kokeneen metsänomistajan tavoite oli löytää omaan budjettiin sopiva palsta ja ajan tullessa saada se myytyä markkinahintaan.

 “Tavoitteet saavutettiin ja hivenen jopa ylitettiin”, Kaksonen sanoo.

Miten metsätilan ostaminen tapahtuu käytännössä?

Suomen Sijoitusmetsien vahva osaaminen auttaa asiakasta löytämään juuri oikeanlaisen metsätilan ja tekemään siitä kaupat markkinoiden mukaisella täsmällisesti määritellyllä hinnalla. Sekä ostaja että myyjä voivat luottaa kauppojen tapahtuvan harkitusti.

Metsätilan arvonmääritys ei ole aina helppoa, mutta Suomen Sijoitusmetsillä on käytössään alan tarkin taustadata ja asiantuntijat, jotka hoitavat arvonmäärityksen asiakkaan puolesta. Näin metsätilan ostajalle voidaan löytää juuri omiin toiveisiin ja budjettiin sopiva tila. Suomen Sijoitusmetsät hoitaa asiakkaan puolesta sekä maastoinventoinnin että ostotarjouksen järjestelyt ja neuvottelut.

 “Ennen sopimuksen allekirjoitusta minulle kerrottiin selkeästi, mitä palvelut maksavat ja mitä saan vastineeksi. Ainoat yllätykset olivat positiivisia ja koen saaneeni rahoilleni vastinetta. Tällaisesta ammattitaidosta olen ilman muuta valmis maksamaan”, Kaksonen tiivistää.

Asiakkuus Suomen Sijoitusmetsien kanssa on ollut Kaksoselle hyvä kokemus ja sijoitustensa hän kertoo onnistuneen mainiosti.

“Palvelut ovat monipuoliset ja apua saa millaiseen kysymykseen vain. Ei tarvitse itse seurata verkossa myyntiin tulevia palstoja, vaan voin vain kertoa ammattilaisille, mitä etsin. He hoitavat homman”, Kaksonen summan.

Samankaltaiset artikkelit

Metsäsijoittaminen: itse vai ammattilaisen kautta?

Lue lisää

Metsäsijoittaminen vai asuntosijoittaminen? Tuoton ja riskien vertailu

Lue lisää

Tiedote: metsäkiinteistöjen hintataso jälleen rivakassa nousussa – taustalla puun hintojen suotuisa kehitys

Lue lisää

Tiedote: Metsäkiinteistömarkkinoilla ennätysvilkas alkuvuosi – pienempien kohteiden osuus kasvussa

Lue lisää

Tiedote: Metsäkiinteistöistä maksetaan edelleen hintapyyntöjä enemmän – tinkivaraa vain pohjoisessa

Lue lisää

Tiedote: Metsäkiinteistömarkkinoiden hintataso piti pintansa myös vuonna 2024

Lue lisää

Tiedote: Metsässä on nyt ostajan markkinat

Lue lisää

Vuoden 2023 metsäsijoituksen kokonaistuotto 3,9 %

Lue lisää

Asiakaskokemus: Saarikohteen myynti

Lue lisää

Tiedote 8.1.2024: Metsäkiinteistömarkkina vuonna 2023: Vuositasolla hintataso piti pintansa, vaikka jälkimmäisellä vuosipuoliskolla kauppaa käytiinkin jo matalammin hinnoin

Lue lisää