Ajankohtaista metsäkiinteistömarkkinoista

Suomen Sijoitusmetsät on johtava Suomen metsäkiinteistömarkkinan asiantuntija. Muunnamme keräämämme markkinadatan informaatioksi ja tarjoamme ajankohtaista markkinatietoa katsauksien ja raporttien muodossa.  

Suomen Sijoitusmetsien Metsäsijoituskoulu osa 2. Minkälainen metsä on sijoituksena verrattuna muihin sijoitusluokkiin?  

Nykypäivänä on mahdollista sijoittaa lukemattomiin eri sijoitustuotteisiin, joten monet miettivätkin vastausta kysymykseen ”Minkälainen metsä on sijoituksena verrattuna muihin omaisuusluokkiin”. Metsäsijoituskoulun toisessa osassa verrataan suoraa metsäsijoitusta muihin tunnetuimpiin sijoitusluokkiin.   Metsäkiinteistö on reaaliomaisuutta   Metsäomaisuus on reaaliomaisuutta, aivan…

Tiedote 11.10.2023. Metsäkiinteistöjen hintahuippu toistaiseksi nähty – kauppaa käydään kuitenkin yli 4 % viime vuotta korkeammilla hinnoilla.

Suomen Sijoitusmetsien Markkinahintaindeksi antaa luotettavan kuvan metsäkiinteistömarkkinoiden hintatason pidemmän aikavälin kehityksestä. Siinä verrataan samanlaisten kohteiden hintatasoja  viimeisen 12 kuukauden (tarkastelu 1.10.2023 saakka) ja sitä edeltäneen 12 kuukauden aikana.  Manner-Suomessa hintatason nousu on ollut tällä ajanjaksolla 4,2 %…

Suomen Sijoitusmetsien Metsäsijoituskoulu Osa 1. Mitä on metsäsijoittaminen?

Metsäsijoittamisella on tarkoitettu perinteisesti rahan sijoittamista puuntuotantoon. Puuta tuotetaan pääsääntöisesti teollisuudelle, joka jalostaa puutavaraa muun muassa energiaksi, sellukuiduksi sekä sahatavaraksi. Puuntuottamisen peruselementit ovat metsämaa, aktiivinen metsänhoito ja auringon tuottama lämpö ja valo. Metsämaalla viitataan maahan, joka on…

Silva Metsänäyttely – tukin tilavuus

Sijoitusmetsät osallistuivat Joensuussa järjestettyyn Silva Metsänäyttelyyn. Sijoitusmetsien osastolla arvattiin tukin tilavuutta litroissa. Arvauksia tuli yhteensä huikeat 1597 kappaletta. Tukin oikeaa tilavuutta (1368 litraa) ei arvannut kukaan oikein, joten suoritimme arvonnan 5 % lähiten arvanneiden kesken. Olemme olleet…

Metsätilamarkkinat: Ennätysmäärä tiloja myyntiin alkuvuoden aikana

Ammattimaisten ostajien osuus metsäkiinteistökaupoista on pienentynyt. Tämä voi avata metsätilan ostajille mahdollisuuksia löytää korkeamman tuoton kohteita paremmin kuin vuosiin. Valtakunnallisen Suomen Sijoitusmetsät Oy:n markkinaseurannan mukaan metsäkiinteistömarkkinoille tuli vuoden 2023 alkupuoliskolla tiloja myyntiin enemmän kuin kertaakaan aiemmin tammi-kesäkuussa…

Webinaarin tallenne julkaistu: Metsänomistajan suuret päätökset

Suomen Sijoitusmetsien maanantaina 19.6.2023 järjestämän webinaarin tallenne on julkaistu. Kiitokset kaikille osallistumisesta ja kysymyksistä! Näet tallenteen alapuolella sijaitsevasta upotuksesta tai klikkaamalla tästä. Webinaarissa kuulimme puheenvuorot näillä aiheilla: 1. Metsänomistajan vaihtoehdot metsäomaisuutta koskevissa suurissa päätöksissä – metsäomaisuudesta luopuminen. * Puhujana…