Metsäkiinteistömarkkinoilla on tällä hetkellä havaittavissa lievää epävarmuutta kantohintojen laskun sekä kauppamäärien ja hintatason hienoisen heikkenemisen vuoksi. Tämä herättää kysymyksen siitä, millaiset kiinteistöt liikkuvat parhaiten nykyisessä markkinatilanteessa.
Vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä (loka–joulukuu) koko maassa tehtiin 626 yli 10 hehtaarin metsäkiinteistökauppaa. Selvästi aktiivisinta kaupankäynti oli Väli-Suomessa, joka vastasi 45 prosentista kaikista toteutuneista kaupoista. Etelä-Suomen suhteellinen osuus markkinasta on kasvanut aiempiin vuosiin verrattuna, kun taas Pohjois-Suomen ja Lapin osuudet ovat pienentyneet. Kauppaa käytiin eniten pienistä, alle 20 hehtaarin kohteista, ja tämä osuus on kasvanut viime vuosiin verrattuna. Suuria, yli 100 hehtaarin kiinteistöjä on myynnissä hyvin vähän. Markkinoilla korostuvat myös kivennäismaavaltaiset sekä varttuneisiin kehitysluokkiin painottuvat kohteet.
Pelkkä kauppamäärä ei kuitenkaan kerro koko kuvaa kysynnästä, vaan myös myyntiajoilla ja myytyjen kohteiden osuudella on merkitystä. Syys–marraskuussa myynnistä poistuneista kohteista 72 prosenttia on tähän mennessä myyty, ja osuus kasvaa vielä, sillä kaikkia kauppoja ei ole ehditty rekisteröidä. Etelä-Suomessa myytyjen kohteiden osuus on selvästi suurempi kuin pohjoisessa. Lapissa merkittävä osa kohteista on edelleen myymättä, ja myyntiajat ovat keskimäärin pidempiä. Pienet kohteet liikkuvat yleensä tehokkaammin kuin suuret. ”Etelä- ja Väli-Suomessa suuremmat metsäkiinteistöt menevät kuitenkin todennäköisemmin kaupaksi kuin pienet – luultavasti siksi, että tällaisia kohteita on markkinoilla kysyntään nähden vähän,” toteaa Suomen Sijoitusmetsien metsätietopäällikkö Eero Viitanen. ”Myyntiajat ovat silti suurissa kohteissa pidemmät sekä etelässä että pohjoisessa.”
Nykyisessä markkinatilanteessa oikea hinnoittelu korostuu entisestään. Parhaiten liikkuvat ne kohteet, joissa hintapyyntö on lähellä metsätaloudellista markkina-arvoa. ”Jos hintapyyntö asetetaan selvästi markkina-arvon yläpuolelle, myyntiajat venyvät ja myyntitodennäköisyys heikkenee,” kertoo Suomen Sijoitusmetsien toimitusjohtaja ja perustajaosakas Mika Venho. ”Tilastojen perusteella myöskään alihinnoittelu ei tuota parempia lopputuloksia. Realistinen hinnoittelu lisää ostajien kiinnostusta ja vauhdittaa kaupankäyntiä.”













